sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Pokémon Go saa liikkeelle

Tänä syksynä työssäni näkyy vahvasti uudistuminen. Ammatillisen koulutuksen reformi on viimein saanut vauhtia myös oppilaitosten uudistumiseen. Oppilaitosten on pakko löytää ketteryyttä ja tehokkuutta erityisesti päätöksen tekoon, jotta kirittäisiin edes huikan, tärkeimmän yhteistyökumppanin, työelämän etumatkaa.

Toisaalta taas jos tarkastellaan suomalaista yrityselämää hiukan laajemmalla perspektiivillä vaikka vain Euroopan laajuisesti, on se sittenkin kovin hidas muuttumaan ja erityisesti tämä koskee palvelualan yrityksiä. Jatkoin torstaina taas Haaga-Heliassa palveluliiketoiminnan johtamisen opintojani service design -opintojaksolla ja päivästä jäi erityisesti mieleeni Teemu Moilasen kommentit suomalaisten palveluyritysten hitaudesta muuttua ympäristön muutosten mukana. Helsingin citykäytävän yhden sisääntulon portaikossa on merkittävä Pokémon Go -pelin hahmo. Viime viikolla  hän havahtui ihmismassaan, joka portaikossa tungeksi. Järjestysmiehet yrittivät saada jonkinlaista kulkuväylää portaikkoon kun keski-iältään 25-vuotiaat pelaajat istuivat likaisilla laattaportailla kännykät kädessään.

Teemu kertoi elävään tyyliinsä, miten hän jäi hämmästelemään metrin ylempänä olevaa kahta äysin tyhjää kahvila-ravintolan terassia. Terassien alapuolella taas istui reilut sata potenttiaalista asiakasta. Toivottavasti yrityksissä on jo valmisteilla aivoriihi, jossa pohditaan miten näitä satoja asiakkaita voitaisiin palvella. Sen jälkeen voidaankin järjestää hallitusten kokoukset, perustaa työryhmä miettimään palveluiden tuottamista, laittaa lupa-asiat vireille ja tavoitteeksi voidaan asettaa kesä 2018, jolloin kahvila-ravintolat ovat täysin valmiita vastaanottamaan kaikki Pokémon Go -pelaajat!

Kuinka paljon oma osaamiseni vaatisikaan uudistumista? Olen sen tiedostanut jo pitkään ja lokakuun alussa alkavan opintovapaani tulen käyttämään itseeni ja oman osaamiseni kehittämiseen. Ja huomenna aloitamme työpäivän sillä, että ihanat opiskelijapojat saavat asentaa puhelimeeni Pokémon Go -pelin!

Kuvan mustaherukkamoussekakut valmistivat hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkintoa näyttötutkintona suorittavat opiskelijat Mona Lehtovaara, Katri Ollilla ja Svetlana Pantelejeva. Kakut saivat kovasti kiitosta ja reseptin löydätte alta.

Mustaherukkamoussekakku

Suklaapohja:
75 g voita
100 g suklaata
1 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Tee pohja. Sulata voi kattilassa ja kaada joukkoon rouhittu suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Vatkaa munat ja sokeri kulhossa vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon Lisää joukkoon varovasti vehnäjauhot. Kaada taikina voideltuun ja jauhoitettuun vuokaan (halk. 20-24 cm) Paista uunissa keskitasolla 180 astetta ja anna jäähtyä. Irrota pohja ja laita se puhtaaseen irtopohjavuokaan. Pingota vuoan reunan ja pohjan väliin leivinpaperi tai kasaa kakku suoraan kakkupahvin päälle. Käytä reunassa kakkukelmua.

Suklaamousse:
1,5 dl maitoa
200 g suklaata
2 liivatetta
sokeria maun mukaan
4 dl kermaa

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 7 minuuttia. Lämmitä maito ja sulata suklaa siihen. Liota pehmenneet liivatteet maito-suklaaseokseen. Mausta sokerilla. Vaahdota kerma ja lisää se jäähtyneeseen suklaaseokseen pienissä erissä. Kaada mousse jäähtyneen suklaakakkukpohjan päälle ja hyydytä.

Mustaherukkamousse:
3 dl mustaherukoita
1,5 dl sokeria
5 liivatetta
2 dl maustamatonta tuorejuustoa tai mascarponejuustoa
4 dl kermaa

Keitä mustaherukat sokerin kanssa soseeksi. Soseuta sauvasekoittimella ja paseeraa siivilän läpi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 7 minuuttia. Liota pehmenneet liivatteet lämpimään mustaherukkamelbaan. Tarkista sokeri ja lisää tarvittaessa. Vaahdota kerma. Lisää jäähtyneeseen mustaherukka-liivateseokseen vähän kermaa ja tuorejuusto, sekoita nopeasti ja lisää loput kermavaahdosta. Kaada mustaherukkamousse jähmettyneen suklaamoussen päälle ja anna hyytyä. Koristele kakku haluamallasi tavalla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti