Olen ihan hurahtanut ruokamatkailuun ja tänään lähdimme kokki 2014 -ryhmän kanssa toteuttamaan ruokamatkailun strategiaa Salon seudun aikuisopistossa. Videosta saat hyvän käsityksen mistä strategiassa on kysymys ja miten voisimme hyödyntää sekä totetuttaa sitä ruokapalvelun ammattilaisina.
Yhtä lailla kun olen hurahtanut ruokamatkailuun, olen ihastunut Teijon kansallispuistoon ja sen tarjoamiin luontoelämyksiin. Ehdotin, että aloittaisimme ruokamatkailun juuri sieltä. Tällä kertaa päädyimme valmistamaan aterian nuotiolla lähiseudun tuottajien raaka-aineista, mutta yhtä lailla olisimme voineet hankkia tarjottavat paikallisilta palvelutarjoajilta. Heitä esittelemme varmasti vielä myöhemmin.
Raaka-aineet valittiin mahdollisuuksien mukaan lähiseudun tuottajilta ja menussa pääroolissa olivat raaka-aineet sellaisinaan. Punajuuret maustettiin hunajalla, suolalla ja pippurilla, timjamilla ja oliiviöljyllä. Samoin porkkanat ja palsternakat, mutta lisäsimme nyyttiin vielä hiukan kevätsipulia. Puikulaperunoihin lisäsimme suolaa, pippuria, rosmariinia ja runsaasti voita. Kanttarellikastike ei paljon mausteita kaivannut; voita, sipulia, kantterelleja, suolaa, mustapippuria ja kermaa.
Jälkiruoaksi nautimme parasta jälkiruokaa omenoista eli omenakaurahyvettä, johon sulatimme voin, lisäsimme fariinisokeria (muscovadosokeri olisi vielä parempaa) ja kaurahiutaleita. Omenat maustoimme vain kanelilla.
Valmistuksessa tärkeintä on sopiva nuotion lämpötila, mutta ehkä vielä tärkeämpää on nyytti, johon raaka-aineet pakataan. Nyytteihin tarvitaan foliota ja märkää leivin- tai voipaperia. Raaka-aineet on järkevää pakata niiden kypsennystarpeen mukaan.
Tässä vielä kaikille vinkki blogiin, jota kannattaa seurata ja jonka sisältöön suosittelen tutustumaan. Sieltä löydät muun maussa erinomaisia reseptejä ja vinkkejä ruokamatkailun toteuttamiseen!
https://ruokajamatkailu.wordpress.com/
Terkuin Veronika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti